Ekat päivät

Tupsahdin tähän maailmaan 18. helmikuuta 1602 ruotsalaisessa tuppukylässä Rydboholmissa. Kuulun ylhäisaateliseen sukuun, äitini on Elsa Gyllenstiernan, ja isäni on Abraham Pietarinpoika Brahe. Suvussani on useita tärkeissä viroissa olevia miehiä, ja isoisäni Pietari Brahe vanhempi oli jopa itse Kustaa Vaasan henkilökohtainen neuvonantaja. Hän oli niin arvokas henkilö, että sai ensimmäsenä Ruotsissa kreivin arvonimen 1561. Se tekee minustakin kreivin. Olin aikamoinen kukko nuorempana, siksi tämmöinen letti.->

Halusin vaihtaa maisemaa, ja suuntasin Hollantiin 16-vuotiaana opintomatkalle. Kiersin ympäri Eurooppaa opiskelemassa. Seitsemän vuoden aikana kävin Hollannin lisäksi Ranskassa, Saksassa & Italiassa. Näillä matkoilla tukka hulmuten opin soittamaan luuttua, sekä laajasti kieliä. Nykyisin sama onnistuisi Euroopan Unionin vuoksi, joka sallii ulkomaalaisten opiskelun lähes kaikissa Euroopan maissa.

Sotapojasta Suomen kenraalikuvernööriksi

Palasin opintomatkoiltani rakkaaseen kotimaahani Ruotsiin isäni toiveesta vuonna 1626. Löysin paikkani kuninkaan alaisuudesta sotajoukoissa, joissa pääsin sotatantereelle Puolan sotaan. Sodan jälkeen jo vuonna 1628 minut ylennettiin ratsuväkirykmentin everstiksi, ja heti seuraavan vuonna olin jo rykmentin komentaja. Samoihin aikoihin löysin elämäni naisen ja vaimoni Kristina Katarina Stenbockin, Jatkoin sotilasuraani aina vuoteen 1631 asti, jolloin sairastamani raju kuumetauti sai minut siirtymään kokonaan politiikan ihmeelliseen maailmaan.

Poliittinen urani alkoi valtaneuvoksen jäsenenä 1630-1637, ja samanaikaisesti 1633 Ruotsin valtakunnankanslerin Axel Oxenstiernan alaisuudessa. Tämä antoi hyvän pohjan poliitttisen urani alulle. Sain työskennellä Stuhmsdorfin välirauhanneuvottelujen parissa, mutta Ruotsi jäi huonoon asemaan näissä neuvotteluissa ja sain paljon lokaa niskaani. Toimin tässä tehtävässäni aina vuoteen 1637 asti jolloin minut valittiin Suomen kenraalikuvernööriksi.

Kenraalikuvernöörin virka oli minulle täysin uusi kokemus, koska minulla ei ollut mistään vastaavasta kokemusta. Muutin Turun linnaan 1637, osaamatta yhtään suomea. Turun linnaa oli pakko korjauttaa ja luoda mukavammaksi, sillä siellä tulisin asumaan virka-aikani.Kuulemma samalla tavalla nykyinen Suomen hallitsija korjautti omaa linnaansa. Toimin lopulta kolme kautta kenraalikuvernöörinä, jonka aikana kiersin maata luomassa uudistuksia. Näiden kiertuitteni aikani opin että Suomessa on maana potentiaalia, mutta kansa vain sattui olemaan turhan sivistymätöntä ja uppiniskaista. Tämä piirre on ollut suomalaisten ominaisinta omaa aina Suomen itsenäisyyden aikana. Näin kuitenkin mahdollisuuksia useisiin parannuksiin ja uudistuksiin joita pistin toimeen Suomessa. Esimerkiksi pienensin läänejä ja seurakuntia, loin Suomeen postilaitoksen, kehitin koulutusta ja kaupunkien sisäistä hallintoa, sekä tulihan siinä muutama kaupunkikin perustettua. Taisivat olla Hämeenlinna ja Savonlinna nimeltään. Lopulta jätin tehtävät 1640, kun paloni takaisin Ruotsin sisäiseen politiikkaan kasvoi liian suureksi.

Uudistukseni ovat kuulemani mukaan luoneet hyvän pohjan suomalaiselle koulutukselle, joka on maailman huippuluokka 2010-luvulla. Myös luomani postilaitos toimii edelleen, vaikkakin välillä aiheuttaa keskustelua ja kränää. Kaupunkien sisäinen hallinto on saanut vahvan hallinta aseman sekä valtaa. Unohtamatta luomiani kaupunkeja, jotka loistavat nykypäivänäkin kulttuurin kehtoina.

Toinen kausi Suomessa

Kun rakas sodankäynnin strategistimme kuningas Kustaa II Aadolf kuoli Lüzteninssa marraskuussa vuonna 1632, niin vasta 14-vuotias tyttö Kristiina nousi valtaan. Pääsin drotsiksi väitettyäni vuonna 1641 Kristiinalle, että Kustaa II Aadolf oli viimeisinä elinhetkinään luvannut viran minulle. Sain viran Svean hovioikeuden presidenttinä.

Minulla meni kuitenkin sukset vähän ristiin Kristiinan kanssa, ja nyt vuonna 1648 olen jälleen Suomen kenraalikuvernööri. Aion edistää merkantilismia, sekä parantaa porvareiden välistä kilpailua talonpoikien kaupunkeihin tuomista tuotteista. Kuulemma tämä aate vaikuttaa vieläkin lähes neljäsataa vuotta myöhemmin nyky-Suomessa. Ensiksi kierrän koko Suomen katsomassa alueiden edistystä, tähän voi parhaimmillaan hurahtaa pari vuotta. 2000-luvulla tähän ei menisi läheskään näin kauaa, vaikka kauniissa suomenmaassa ihmisiä ja kaupunkeja onkin enemmän. 

Ei Suomesta ole mihinkään... eivät he ole tarpeeksi kurinalaisia, tai sitten eivät vain ymmärrä mikä on heidän parhaaksi. Tämä piirre on suomalaisuudessa ja vannon, että se ei katoa ainakaan neljäänsataan vuoteen. Kahdeksassa vuodessa he eivät saaneet lähes mitään aikaan, se harmittaa, ja palasin takaisin Ruotsiin. Nyt olen ollut kolme vuotta Ruotsissa ja eletään heinäkuuta 1654, olen vieläkin muodollisesti Suomen kenraalikuvernööri, vaikkakin uskon, ja toivon heidän pärjäävän antamillani opeilla läänityksestä, sekä oikeushallinnosta. Nämä opit ovat näemmä menneet perille suomalaisen oikeusjärjestelmän kukoistaessa Suomessa 2000-luvulla. Minun perustamia kaupunkeja on vielä pystyssä vuonna 2016, esimerkiksi Lappeenranta ja Kuopio.

Viimeiset vuosikymmenet

Kenraalikuvernööri aikani on loppunut, ja näen mahdollisuuden vielä kerran palata Ruotsin sisäpolitiikan ytimeen. Hallitsija Kaarle X Kustaan yllättävä kuolema avasi minulle mahdollisuuden nousta vielä kerran Ruotsin ylimpien vallanpitäjien joukkoon. Tämän mahdollisuuden avaimena toimii nuoren Kaarle XI:n hallitsijuus ja minun valtani hänen holhoojahallituksessa. Onnekseni tämä taktiikka toimi, ja minusta tuli holhoojahallituksen päämies. Voisinkin sanoa olevani lähes tulkoon valtani huipussa.

Toimin tehtävässäni vuodesta 1660 aina vuoteen 1672. Kaarle XI:n kasvaessa hän ei enää halunnut minua neuvonantajakseen, vaan valitsi mielummin nuorempaa polvea lähimmistöönsä. Tämän jälkeen siirryin omille mailleni hiljentymään viimeisiksi vuosikseni. Näillä mailla Tukholman lähellä vietän elämäni kuolemaan saakka.

Noin 250 vuotta Pietari Brahen kuoleman jälkeen, Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Nyt siitä on kulunut noin 100 vuotta, ja maailma on muuttunut merkittävästi Pietari Brahen ajoista. Se kansa jota Pietari Brahe kuvaili laiskaksi on nyt noussut vahvaksi ja menestyväksi kansaksi, josta Pietari Brahe olisi ylpeä.